Viikot ovat vierähtäneet niin vikkelästi, että tuntuu kuin vasta hetki sitten olisi hytissyt keskellä Tampereen talvea, viltin alla kääntelemässä aikuisviihdettä. Toisaalta on ehtinyt jo ihmetellä monia asioita täällä ”suuressa” maailmassa. Vaikka sarkasmi on niin muodikasta, ajattelin jatkossa kertoilla enemmän asioista, jotka ovat ilahduttaneet. Ihan pienistä asioista. Kuten kestävimmistä leikkokukista, joita olen koskaan maljakossani ihaillut.
Kun viikko omassa kodissa oli takana, eikä kahvinkeitin ollut vielä löytänyt tietään tänne, päätin lämpimänä sunnuntaiaamuna kävellä parin korttelin päähän katsomaan, saisinko kupin kuumaa Starbucksista (joo joo, megaketjut on pahasta, mutta sunnuntaiaamuna Farnhamissa se on varmin vaihtoehto). Matkalla keksin poiketa myös lähikaupassa ostamassa The Sunday Times -sanomalehden, joka on niin massiivinen, että saisi päälle pudotessaan hengiltä vaikka pienen pupun.
Lehtihyllyn vieressä velloi leikkokukkien meri. Laskin pikaisesti mukaani kaappaamani kolikot ja totesin, että kahvi- ja lehtirahan jälkeen jäisi 3,15 puntaa kukkiin. Ainoa mahdollisuus oli kimppu pitkävartisia valkoisia leikkokrysanteemeja, jotka maksoivat 2,99. Punnitsin kimppua kädessäni, kun näin kääremuovissa laatutakuun: ”Guaranteed to last at least seven days”. Kaupat tuli. Alle kolmella punnalla kimppu pitkiä leikkokukkia viikoksi. Paholaiskahvilassa käytyäni palasin siis kotiin varsin tyytyväisenä, höyryävä kahvimuki kädessä ja lehtijätti ja kukkakimppu toisella käsivarrella.
Vaasin puutteessa panin kukat korkeaan lasiin ja keittiön pöydälle. Tulipa niistä hyvä mieli. Tunsin tehneeni hyvän – vaikkakin hieman turhamaisen – ostoksen. Enpä arvannutkaan… Viikon kuluttua krysanteemit kukkivat yhtä terhakkoina kuin ostohetkellä. Kerrankin lupaus tuotteesta ei ollut pettänyt. Kun oli jälleen viikko vierähtänyt, kukat kukkivat yhä kuin viimeistä päivää. Paitsi että niiden viimeinen päivä ei näyttänyt tulevan koskaan.
Kun heräteostoksestani oli kulunut jo yli kolme viikkoa, kukat eivät olleet muuttuneet miksikään. Kyynisempi olisi epäillyt jo tekokukiksi. No myönnettäköön, hypistelin minäkin varsia ja lehtiä varmistuakseni, etteivät ne ole muovia. Jos olivat, kyseessä on pitkälle kehitetty tekokukkateknologia. Jonkinlainen keinotekoinen kapillaari-ilmiö on nimittäin sitten saatu aikaan, niin runsaasti ne vettä imivät.
Neljäs viikko oli jo pitkällä, kun muutaman kukinnon terälehtien reunat alkoivat hieman kellastua. Pari päivää annoin kimpun vielä sinnitellä, kunnes lopulta viime viikon lopulla päästin sen kärsimyksistään. Vielä roska-astiaan painuessaankin kukkavihko oli uhkeampi kuin moni suomalaisen marketin ämpärissä näkemäni.
Viikon olen nyt punninnut uuden kimpun ostoa, mutta vähän jännittää, jos edellinen olikin jokin friikki. Floristinen ihme, joka ei toistu. En ehkä kestäisi sitä pettymystä. Toisaalta Farnhamin kaltaisessa kaupungissa epävarmuus kukkakimpun eliniän pituudesta saattaa olla kuukauden suurin jännityksen aihe. Ja hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti