Paljon melua kahvista

Tiesin kyllä, että teenjuojien maassa voi kahvikissalle tulla orpo olo. Aiemmilla käynneillä suoritetut empiiriset tutkimukset Brittein saarilla ovat jo osoittaneet, että jos kahvilassa tilaa kahvin sanomalla ”coffee”, saa yli 90-prosenttisella varmuudella americanon. Sitä en kuitenkaan oikein sulata, että myös tilaamalla suodatinkahvin, ”filter coffee”, saa useimmiten silti americanon. Ani harvassa kahvilassa vaivaudutaan tarkentamaan, että meillä ei ole suodatinkahvia, mutta sopiiko kuumalla vedellä jatkettu espresso, jota ei juo poro-erkkikään.

Tarpeen on myös heti alkuun tähdentää haluavansa kahvinsa mustana. Valtaosa briteistä juo teen maidon kanssa ja ne harvat, jotka kahviin koskevat, haluavat senkin valkoisena. Olen kahdesti unohtanut heti tilausvaiheessa tarkentaa haluavani kahvini mustana ja saanut defaultin. Molemmilla kerroilla tuote vaihtui toivomaani silmiinpistävän ärsyyntymisen siivittämänä.

Hämmentävimmän kahvinostokokemuksen tarjosi kuitenkin kulman off-licence, aamuvarhaisesta yömyöhään palveleva kioskin ja pikkukaupan risteytys, josta eräänä sunnuntaina kofeiinitärinöissäni lähdin hakemaan kuumaa kupillista ja viikonvaihteen sanomalehtiä. Tarjolla oli monikansallisen, pikakahveistaan tunnetun yhtiön kahveja, jotka tehdään kaatamalla kuumaa vettä kupin pohjalla olevan jauheen päälle. Epätoivoissani olin tarttumassa tähän ainoaan oljenkorteeni vain huomatakseni, ettei mustaa kahvia ollut tarjolla. Kun kysyin asiasta, tiskin takana maanisesti hymyilevä, erehdyttävästi Simpsonien Abua muistuttava myyjä vakuutteli, että kupissa, jossa lukee ”white coffee” on kahvia ilman maitoa. Hyväuskoisena kuvittelin, että kyse oli jostakin virheellisesti merkitystä erästä ja ostin tarjotun kupin myyjän hämmästellessä sitä, että kieltäydyin maidosta ja sokerista. No, kaikkihan me tiedämme, ettei virhe ollut kupin merkinnässä, vaan brittiläistyneen aasialaismyyjän käsityksessä mustasta kahvista.

Oman kodin avaimia odotellessa olen luonnollisesti jo tutkaillut kahvinkeitintarjontaa (ja ikävöinyt Tampereelle jäänyttä Moccamasteriani). Monenlaista kodin irtainta ja pienkodinkoneita myyvä Robert Dyas tarjoaa hyllyillään kahta erilaista suodatinkahvinkeitintä – espressokoneita on hyllymetreittäin. Argos, joka myy kaikkea maan ja taivaan välillä, esittelee tiiliskiven paksuisessa ja painoisessa kuvastossaan neljä erilaista suodatinkahvinkeitintä, mutta peräti seitsemäntoista sivullista vedenkeittimiä. Aikuisten oikeasti.

En edes vaivaudu kertomaan työpaikan kahvihuoneen filtercoffee-gatesta. Kaikki, joiden työpaikalla on jonkinlainen kommunaalinen keittiönurkkaus tietävät, että valtaosa ihmisistä käyttäytyy yleisissä ruuanlaittotiloissa kuin siat pellossa.

Ennen oman keittimen hankintaa olen pakotettu turvautumaan suodatinkahvia tarjoaviin ravitsemusliikkeisiin, jotka on tässä kylässä laskettavissa yhden käden sormilla. Hupaisaa kyllä, laadultaan parhaaksi on osoittautunut rautatieaseman pienen kioskin konstailematon suodatinkahvi, joka styroksikupista siemailtuna lämmittää koleana aamuna toimistolle talsivan sormia ja mieltä.

ps. Sinä, joka veit ruusumukini työpaikan kahvihuoneesta tänä aamuna: toivottavasti höräsit haalean maitoteesi väärään kurkkuun.