Saanen esitellä: Raj Angus Zorbas

Tervetuloa Farnhamin kunnianhimoisimpaan kokeelliseen keittiöön. Tänään heitämme jälleen kulinaristiset ennakkoluulot roskakoriin, kun fuusioiloittelussa kohtaavat kolmen eri maan perusherkut. Annoksen perusta on intialainen naan, joka tuntuu olevan briteille varsin suunmukaista – kunhan sitä ei tarjota aamupalalla. Oh dear! Englantilaista pubimurkinaa edustaa aberdeenilainen naudanjauhelihapihvi, joka piiloutuu minttunaamariin ja toivoo siten menevänsä lampaasta. Syykin tähän selviää lisukkeista. Naan ja nauta nimittäin kruunataan suolaisen suloisella fetalla ja kokin omin pikku kätösin sekoittelemalla tsatsikilla. Pöllömpikin arvaa jo, että askartelun tavoitteena on fetapurilainen naanleivällä.

Tässä vaiheessa joku arvattavasti kyseenalaistaa kokin nerokkuuden ja kysyy, miksei naanleivän sijaan käytetä pitaa ja naamiaisia leikkivän naudan sijaan aitoa lampaanlihaa ja tehdä kokonaan kreikkalaista purilaista. Tähän on monia syitä. Ensinnäkin sous chef preferoi naanleipää. Toiseksi kreikkalaisuus ei ole nyt kovin muodikasta… Ja kolmanneksi pakastimessa sattui olemaan paketti naudanlihapihvejä.

Ensin tehdään tsatsiki maustumaan jääkaappiin, jotta se ehtii fetäytyä. Kreikkalaiseen kurkkusalaattiin tarvitaan:



kreikkalaista jogurttia
kurkkua
valkosipulia
oliiviöljyä
minttua
mustapippuria
suolaa
(sitruunaa)

Kurkku raastetaan karkeaksi raasteeksi, josta tiristellään ylimääräinen neste pois. Valkosipulinkynnet – maun mukaan, täällä laitetaan kaksi – silputaan veitsellä. Käyttäköön puristinta ken tahtoo, itse suosin terävää veistä. Siitä puheen ollen: Jos Joulupukki lukee tätä, haluaisin lahjaksi samanlaisen Fiskarsin kokkiveitsen, joka nyt majailee jossakin tammelalaisen varastokopin uumenissa. Sitten voisin heittää tällä Prestigen hengenvaarallisen tylsällä puukolla vesilintua. Hmm. Sen ei ollut tarkoitus kuulostaa noin raa’alta.

Silputaan niin paljon minttua kuin hermot ja veitsi kestävät ja sekoitetaan yrttisilppu valkosipulin ja kurkun seuraksi jogurttiin. Viimeistellään sörsseli mustapippurilla ja merisuolalla. Täällä Linnakadun krouvissa puristamme joukkoon myös hieman sitruunaa, koska sous chefillä on lähes pakkomiellettä lähentelevä kiintymys tuohon happamaan hedelmään. Peitellään tsatsiki jääkaapin kylmään tasaantumaan.


Nyt seuraa brutaalein vaihe. Hajotamme valmiiksi muotoillut Aberdeen Angus -pihvit atomeiksi, tai ainakin irtonaiseksi jauhelihaksi, ja sekoitamme joukkoon silputtua minttua. Eikä pidä unohtaa tuoretta mustapippuria, koska se on pääkokin lempimauste. Sitä paitsi hienon pippurimyllyni käyttäminen on niin kovin miellyttävää. Lopuksi muotoilemme mintulla tahritun naudan uudelleen neljäksi pihviksi ja voilà! Nauta on kreikkalaistettu.

Ei siis muuta kuin levy kuumaksi ja nokare voita pannuun. Nostellaan valelampaat teflonille – koska valurautaa ei vielä talossa ole – ja annetaan tiristä. Tällä välin halkaisemme söpöt pienet naanleipäkiekot ja nostamme ne esilämmitetyn uunin ritilälle. Käännetään huijauslammas toiselle kyljelleen, murennetaan odotellessa feta ja viipaloidaan myös vähän sipulia. Sillä onnettomalla Prestigellä, joka jokaisella kädenliikkeellä odottaa tilaisuutta lipsahtaa ja viiltää sormeen rosoisen vekin.


Tämä monikulttuurinen makujen potpuri kootaan seuraavalla tavalla: Nostetaan lautaselle uunissa lämmennyt, halkaistu naanleipänen, ujutetaan sen syliin väärennetty lammaspihvi, jonka päälle ripotellaan murennettua fetaa. Viimeistellään annos parilla ruokalusikallisella tsatsikia sekä maun mukaan sipulilla ja tomaattisalaatilla. Tomaattisalaatti on tässä annoksessa oikeastaan röyhkeä tunkeilija, mutta koska kammoksun ruuan pois heittämistä, silppusin kurttuisiksi menneet kirsikkatomaatit ja maustoin ne yksinkertaisesti oliiviöljyllä, merisuolalla, sokeririppusella ja tietenkin mustapippurilla.

Mitä palanpainikkeisiin tulee, Linnakadulla ei juoda Retsinaa. En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi tehdä itselleen sellaista väkivaltaa. Olosuhteiden pakosta (”pakko” tarkoittaa tässä yhteydessä Sainsburyn Marques de Monistrol -tarjousta) täällä nautitaan cavaa. Ehkä myös punaviiniä. Mahdollisesti ylijääneen mintun voi tietysti halutessaan käyttää Mojitoihin. Curaçao ei ole nyt listalla. Mutta mieti rauhassa.

Purilaiset tekivät hyvin kauppansa, eikä ähkyltäkään vältytty. Ylenpalttisen runsaan aterian viimeiset rippeet ehtivät jo jäähtyä lautasella, mutta makujen kompotti oli silti niin tasapainossa, että kylmänäkin tämä herkku hurmasi syöjänsä.

Jälkiviisaat totesivat, että olisi ollut parempi käyttää purilaissämpylänä kahta halkaisematonta naanleipästä, sillä ohuella, hauraalla lätyllä oli täysi työ suitsia mureaa nautalammasta. Kokki ei tietenkään ota tästä opikseen, koska hän on aina oikeassa ja kaiken arvostelun yläpuolella.

More crumbs

Araneae

Tietääksemme syntyperäinen englantilainen.

Jokainen on vähän mamu

Sillä välin kun Tampereella jännitetään ”patonkisodan” kehittymistä *huoh*, täällä Lontoon liepeillä on seurattu viikonlopun yli jatkuneita mellakoita. Jokainen voi ihan itse lukea internetistä ja sanomalehdistä tarkempia tietoja ja spekulointeja mellakoiden syistä, mutta olen itse kiinnittänyt huomiota erityisesti siihen, että ensimmäisten mellakkaöiden jälkeen syyllisiksi arveltiin syrjäytyneitä, köyhiä (lue: mustia) nuoria. Kuinka ollakaan, kun levottomuudet jatkuivat ja pidätykset lisääntyivät, joukossa olikin oletettua enemmän valkoisia nuoria, hyväosaisten perheiden lapsia ja jopa korkeasti koulutettuja, työssäkäyviä aikuisia. Kolmantena ja neljäntenä mellakkayönä sekä viidentenä – rauhallisempana – yönä yhteisöjään ja yrityksiään oli kaduilla turvaamassa monia etnisiä ryhmiä. Birminghamissa surmansa saivat koteja suojelemassa olleet kolme muslimimiestä.

Norjan joukkomurhan jälkeen entinen Suomen Norjan-suurlähettiläs Ole Norrback antoi epäröimättä lausunnon, jonka mukaan ”Norjassa on asunut jo vuosikymmeniä afgaaneja ja pakistanilaisia aika paljon.” Norrback jatkoi: ”Minusta tuntuu, että yhteydet siihen suuntaan ovat nyt tässäkin olemassa.” Mahtaa Olea kaduttaa.

Aloin miettiä meidän asemaamme maailmassa ja tajusin yhtäkkiä sen tavallaan itsestään selvän seikan, että mehän olemme täällä maahanmuuttajia. En ollut mieltänyt itseäni maahanmuuttajaksi tai siirtolaiseksi, koska olen tiedostamattani omaksunut tietyn maahanmuuttajan määritelmän.

Aina niin antoisa Wikipedia tarjoaa siirtolaisuudelle useita mahdollisia syitä. Ensimmäinen on nälkä. Minulla on aina nälkä, mutta en muuttanut Britanniaan ruuan perässä. Listasta löytyy myös halu saada omaa maata. Hmm. Ei. En usko kaipaavani omaa maatilkkua. Vainot lähtömaassa. En kai voi hyvällä omallatunnolla väittää tulleeni Suomessa vainotuksi, vaikka olen saattanut joskus mouhota verottajan ja ahneiden monikansallisten käännöstoimistojen sortavan pientä av-kääntäjäyrittäjää. Unelmat jostakin paremmasta ja äkkirikastumisesta. Äkkirikastumisen pelkoa tuskin on, mutta unelman jostakin paremmasta voin periaatteessa allekirjoittaa. Paremman toimeentulon toivoin saavuttavani.

Suomessa omaan elämäänsä tyytymättömät ovat jo pitkään mutisseet, kuinka maahanmuuttajat tulevat kotimaahamme nostamaan sosiaalitukia ja viemään naiset ja työpaikat. En nosta täällä sosiaalitukia. Hyödyn toki muun muassa NHS:n tarjoamasta ilmaisesta terveydenhuollosta, mutta maksan myös veroja, koska teen töitä. Olen siis vienyt työpaikan. Tosin siihen vaaditaan äidinkielenään suomea puhuva henkilö, joten kovin monella britillä ei ole perusteita syyttää minua työpaikan nappaamisesta heidän nenänsä edestä. Naisiakaan en ole tullut tänne viemään, koska toin mukanani komeamman sukupuolen suomalaisen edustajan. On siis mahdollista, että maailman 200 miljoonasta siirtolaisesta muillakin on tähtäimessään jokin muu kuin ilmainen raha ja naiset.

Meidän on ollut pakko myös pohtia etnistä identiteettiämme, kun maaliskuun lopussa postiluukusta tipahti sakon uhalla täytettävä väestönlaskentalomake. ”Suomalainen” ja ”skandinaavinen” loistavat poissaolollaan. Huolellisen tutkimisen jälkeen oli ruksittava laatikko kohdassa ”Other white”, ”muu valkoinen”. Olen siis valkoinen, mutta jotenkin saarivaltiolaisista valkoisista poikkeava. Tosin ainoa kerta kun poikkeavuuteni on johtanut eriarvoistamiseen oli firman johdon epäluottamuslause koskien meidän suomalaisten järjestämiä juhannusjuhlia. Syntyperämme perusteella meidän ei koettu voivan ottaa riittävää vastuuta melutason ja siisteyden kontrolloimisesta. Näistä tehtävistä nimettiin huolehtimaan yksi britti ja yksi irlantilainen, koska heidäthän tunnetaan hillityistä juhlimisperinteistään.

Jos katsotaan tätä siirtolaisuuden monirotuista rakkikoiraa oikein syvälle karvapeitteeseen, olen Suomenkin maaperällä maahanmuuttaja tai vähintäänkin siirtolaisten jälkeläinen. Onhan sukuni peräisin Karjalasta. On siis vain parasta niellä totuus. Jokainen meistä on vähän mamu.

Helmenharmaa arki

Haluan tehdä yhden asian selväksi. Täällä eletään ihan tavallista elämää. Hyvin mukavaa sellaista, mutta se on arkea. Me emme ole lomalla, emme millään kommunikaatiota rajoittavalla retriitillä, emmekä suorita huippusalaista tehtävää valtiolle. Siksi en oikein ymmärrä, kun minulle sanotaan, että soita/kirjoita/skypetä/tekstaa sitten kun sinulle sopii. Ei minulta Suomessa kyselty, milloin sopii ottaa yhteyttä, vaan soiteltiin ja kirjoiteltiin ihan rohkeasti, kun oli asiaa tai teki mieli vaihtaa kuulumisia. Ja niin pitääkin. Sekään ei ole selitys, ettei omassa elämässä tapahdu mitään erityistä kertomisen arvoista. Ei ole uutisia. Minun viime viikkojen suurin uutinen on se, että törsäsin törkeän summan upeaan, punaiseen pippurimyllyyn vaan siksi, että se tuntuu kädessä taivaalliselta. Ja koska se on niin pirun nätti.

Haluan kuulla, kuka sai viime viikolla ylinopeussakot. Kertokaa, kuka näki viikonlopun mökkireissulla jonkin metsäneläimen. Minua kiinnostaa, millainen vattusato pihan perän pensaissa on tänä vuonna ollut. Kehu, miten hyvän pihvin grillasit eilen terassilla, kun aurinko laski, hyttyset inisivät ja olut oli kylmää.

Minä voin aloittaa: Jatkoin vihdoin tällä viikolla Tampereella aloittamiani laulutunteja uuden opettajan johdolla. Peruspessimistin tavoin odotin pahinta, mutta yllätyin iloisesti – siis opettajan suhteen. Minua ei tulla näkemään Britain’s Got Talentin seuraavalla tuotantokaudella, mutta ainakin Tomi saa kämpän itselleen muutamaksi tunniksi parin viikon välein.

Television ja videovuokraamon puuttuessa Lovefilm.comin elokuvatarjonta ja lähes pelottavaa vauhtia laajeneva kirjasto tuottavat varsin mielekästä ajankulua arki-iltoina ja sateisina viikonloppuina. Tällä hetkellä sängyn vieressä odottelee Skotlannin kuningatar Mary Stuartin elämäkerta. Tomin puolelta kuuluvat ällistyksen, järkytyksen ja epäuskon älähdykset johtuvat Noam Chomskyn kokoelmasta Merirosvoja ja keisareita – kansainvälisen terrorismin kuvioita.


Keittiövarustelun hiljalleen jatkuessa ruuanlaitto on entistä mielekkäämpää. Laadukas ja perin edullinen kalatarjonta on saanut paistamaan, paahtamaan ja pilkkomaan eväkkään jos toisenkin. Olennaisimpia keittiöstä puuttuvia tarvikkeita on ihan tuiki tavallinen patalappu, jollaista on ilmeisen mahdoton näiltä lakeuksilta löytää. Se on lisätty Suomen reissun ostoslistaan. Tomin taannoin peräänkuuluttama juustohöylä on löytynyt ja samoin sellainen ”oikea” perunankuorimaveitsi, joka kulkee täällä nimellä Lancashire peeler. Ikkunalaudan yrttitarhassa vakituisen paikan ovat löytäneet basilika, persilja ja kotikadun kukkakojusta poimittu rosmariinipuu. Vaihtuvia vieraita ovat muun muassa korianteri ja ruohosipuli.

Siinäpä ne arjen keskeisimmät tällä hetkellä tässä kolkassa. Mitä sinulle kuuluu?

Tilkkutäkki

Jokohan olisi paikallaan taas katkaista hiljaiselo hetkeksi ja tehdä pieni yhteenveto edellisten kuukausien tapahtumista? Kivaa on ja kaikki on hyvin, palataan asiaan taas kolmen kuukauden jälkeen, heippa.



Kävin toukokuussa hyvästelemässä hyvin viisi kuukautta palvelleen Riihitien yksiön. Ajatuksena tukikohdan pitäminen Tampereella vaikutti hyvältä, mutta onhan sille rahalle muutakin käyttöä. Tämän myötä katosi toistaiseksi viimeinenkin konkreettinen side Suomeen. Parin-kolmen kuukauden sumusaarilla oleskelun jälkeen alkoi lopultakin tuntua siltä, ettei täällä olla vain lomalla käymässä, vaan elämässä (päivittäinen toimistolle raahautuminen on myös ollut vahva vinkki sen suhteen). Paluumatkalla tuli korkattua Lontoon viihdetarjonta myös populaarimusiikin osalta. The Garagessa oli tarjolla neljän bändin kattaus, josta tuli nautittua kaksi suullista Humanflyn ja maybeshewillin muodossa. Parhautta. Lokakuussa uudestaan. Marraskuussa olisi sitten tarjolla Amorphis.

Kesäkuussa oli tuo kaikkien brit... suomalaisten suosituin juhlapyhä eli juhannus. Toimistolla keskikesän juhlan järjestelyt lankesivat suomalaisten harteille. Ja hyvä niin. Suunnitelmat illan hauskanpidon suhteen olivat saada jo kuoliniskun, kun kiinteistön omistajapariskunnan toisen osapuolen huonot kokemukset suomalaisten juhlinnasta oli lähellä perua koko illanvieton. Neuvottelujen jälkeen takarajaksi annettiin iltaseitsemän. Jatkoneuvottelujen myötä lopulliseksi valomerkiksi päätettiin iltakymmenen, kun oli ensin saatu toimiston kaksi brittityöntekijää lupautumaan olemaan vastuussa äänentasosta sekä siivoamisesta. Koska kaikesta päätellen suomalaisiin ei vain voi luottaa.

Tarjolla oli naposteltavaa, kuten saksalaista makkaraa Lidlistä. Ja tietenkin vodkaa (Finlandia) pakastimesta (myönnettäköön, että taskulämmin Koskenkorva olisi tuonut tapahtumaan entistä ehomman vivahteen). Ohjelmavastaava-Taru oli työstänyt kolmeen joukkueeseen jaetulle toimistoväelle Suomi-aiheisen tietokilpailun. Oikeiden vastausten lisäksi pisteitä jaettiin myös vääristä, mutta oivaltavista vastauksista. Vähemmän tunnettu fakta on, että Suomen ainoa endeeminen nisäkäs on muumi. Visan kuva-osiossa oli tarkoitus "tunnistaa" enemmän tai vähemmän tunnettuja suomalaisia henkilöitä. Vastauksista päätellen mm. V-M Loirin habituksessa on jotain sarjamurhaajamaista.



Illan toisena ohjelmanumerona oli perinteistä saappaanheittoa. Osalle (allekirjoittaneelle) sektori osoittautui liian vaikeasti hahmotettavaksi eikä ollut kaukana, että tulevat otsikot olisivat saaneet kertoa Britannian ensimmäisestä kumisaappaalla tapetusta naishenkilöstä. Kiistän jyrkästi vodkatarjoilulla olleen mitään tekemistä asian kanssa. Sekä visan että saappaanheiton voittajat saatiin lopulta selville ja heidät palkittiin ruhtinaallisesti lakritsilla ja paketillisella Vaasan-näkkileipää.



Kesäkuun lopulla ehdittiin viettää aurinkoinen lauantai Guildfordissa. Puolen tunnin bussimatkan päässä oleva kaupunki on asukasluvultaan arviolta noin kaksi kertaa Farnhamin kokoinen kaupunki. Yhden iltapäivän perusteella esimerkiksi mahdollisuudet vaateostoksiin ovat eksponentiaaliset Farnhamiin verrattuna, ja kyllähän paikka monin verroin eläväisemmältä vaikutti. Auringonpaisteen sijaan vastaava käynti sadesäällä olisi toki voinut johtaa vaatimattompaan vaikutelmaan. Voisin kuvitella, että pitemmän päälle paikka tarjoaisi Farnhamia enemmän virikkeitä.

Toimistolla hommat jatkuvat melko entisellään. Osasta työtovereista on vähitellen paljastunut piirteitä, jotka saattaisivat saada rauhattomamman sielun harkitsemaan henkirikosta. Toistaiseksi moisilta on kuitenkin vältytty. Ennakkoon huhuttu suurehko vaihtuvuus työtntekijöiden keskuudessa on osoittautumassa todeksi, sillä reilun neljän kuukauden aikana on nyt kolmas henkilö ilmoittanut etsivänsä uusia haasteita muualta. Kaipuu kotitoimistoa kohtaan lienee ennallaan.

Luottamustoimirintamalla otin vastaan salibandyseuran Club Secretaryn toimen. Aluksi olisi tarkoituksena saada seuran pelaajien jäsenrekisteri ajan tasalle. Seuraava kausi alkanee lokakuussa. Pakko sanoa, että virallisia pelejä odottaa jo varsin innolla. Viikottaiset höntsyt ovat mukavia, mutta onhan pelit aina pelejä. Tarkoitus olisi myös saada vähän iskostettua taktisella puolella jotain järkeä pelaamiseen. Vipers on käsittääkseni Ison-Britannian ainoa salibandyseura, jolla on todellista junioritoimintaa ja noin puolet treeneissä käyvistä pelaajista ovatkin arviolta 15-17-vuotiaita. GBFUA:n ja seurojen välisen saippuaoopperan seuraaminen on ollut mielenkiintoista ja tuonut oman lisänsä koko lajiin. Se luultavasti ansaitsisi oman kirjoituksensa, mutta jääköön toiseen kertaan.

PerusSuomi Tour 2011 – Edustajat tavattavissa seuraavilla paikkakunnilla

Tampere 24.-26.8.

Ikaalinen 26.8. (Ristola)

Padasjoki/Sumioisjärven ranta 27.-28.8. (Ristola)

Tampere 28.8. (Ristola)

Hattula 26.-28.8. (Alin)

Hattula/Hämeenlinna 29.-31.8.

Lappeenranta 31.8.-1.9.

Kotka 1.-4.9.