1. I’m going to be boring and start with safety. During our stay (which is almost 12 weeks so far) I have never felt unsafe here. The town is quiet after 9 PM and you can leave your windows open during the day.
2. The sales people in the supermarket always ask how you are and strike up a conversation. The topics covered so far are the weather (well, duh), Finnish licorice, flowers, Easter, my hair colour, my high-heeled shoes, grapefruit’s effects on high blood pressure and Urho Kekkonen.
3. Random strangers look each other in the eye and greet in the park and sometimes even on the street. It took some time to realise that they are not mad nor do they want anything from me.
4. There are cats on our way to the supermarket. Or on our way anywhere. They are not common enough to be commonplace (as if cats ever could be), but a frequent enough sight to help deal with the horrible feeling of missing my two kitties.
5. Oxfam Books & Music store, which is a charity shop selling second hand books and records for a couple of quids a pop. The regular Saturday visit results in 4-5 new books in our living room which is still lacking a bookshelf.
6. The abundance of nice restaurants and the fact that people actually eat outside the home. Even on weekdays. And after a second visit (or sometimes the first one) the barkeep or waiter remembers you. The corner pub is Nelson Arms.
7. When every other shop closes no later than 5.30 PM, the wine shop directly across the street is open every day at least till 8 PM, 9 PM on Fridays and Saturdays. The sales team of two people already knew where we lived when we first visited the store and they occasionally wave at us when we are sitting by the kitchen window.
8. You can walk everywhere and London is an hour’s train ride away.
9. The variety of markets and fairs in a month for such a small town is astonishing. At the book fair you can have a spirited but amiable argument with an antiquarian over the supposed bigotries and prejudices of Jeremy Clarkson. At farmers’ market you can taste ales, enjoy a freshly made Angus beef burger al fresco or meet the mayor!
10. You can bring alcoholic beverages into the large auditorium that serves as a cinema once a week.
11. There’s a guitar shop. I don’t play the guitar, thus have no use for the shop, but I do adore the fact that the town has a fairly large shop dedicated only to selling guitars and related paraphernalia.
+1 The St. Andrew’s Church bell tolls every fifteen minutes – very handy if you are lying awake at night wondering what time it is but too lazy to pick up the mobile phone (which serves as an alarm clock). The bell gives a jingle of some sort every quarter-hour, but when it’s xx.00, you can count the strokes and, voilà, you have the time.
19. toukokuuta 2011
11. toukokuuta 2011
Floristinen ihme Farnhamissa
Viikot ovat vierähtäneet niin vikkelästi, että tuntuu kuin vasta hetki sitten olisi hytissyt keskellä Tampereen talvea, viltin alla kääntelemässä aikuisviihdettä. Toisaalta on ehtinyt jo ihmetellä monia asioita täällä ”suuressa” maailmassa. Vaikka sarkasmi on niin muodikasta, ajattelin jatkossa kertoilla enemmän asioista, jotka ovat ilahduttaneet. Ihan pienistä asioista. Kuten kestävimmistä leikkokukista, joita olen koskaan maljakossani ihaillut.
Kun viikko omassa kodissa oli takana, eikä kahvinkeitin ollut vielä löytänyt tietään tänne, päätin lämpimänä sunnuntaiaamuna kävellä parin korttelin päähän katsomaan, saisinko kupin kuumaa Starbucksista (joo joo, megaketjut on pahasta, mutta sunnuntaiaamuna Farnhamissa se on varmin vaihtoehto). Matkalla keksin poiketa myös lähikaupassa ostamassa The Sunday Times -sanomalehden, joka on niin massiivinen, että saisi päälle pudotessaan hengiltä vaikka pienen pupun.
Lehtihyllyn vieressä velloi leikkokukkien meri. Laskin pikaisesti mukaani kaappaamani kolikot ja totesin, että kahvi- ja lehtirahan jälkeen jäisi 3,15 puntaa kukkiin. Ainoa mahdollisuus oli kimppu pitkävartisia valkoisia leikkokrysanteemeja, jotka maksoivat 2,99. Punnitsin kimppua kädessäni, kun näin kääremuovissa laatutakuun: ”Guaranteed to last at least seven days”. Kaupat tuli. Alle kolmella punnalla kimppu pitkiä leikkokukkia viikoksi. Paholaiskahvilassa käytyäni palasin siis kotiin varsin tyytyväisenä, höyryävä kahvimuki kädessä ja lehtijätti ja kukkakimppu toisella käsivarrella.
Vaasin puutteessa panin kukat korkeaan lasiin ja keittiön pöydälle. Tulipa niistä hyvä mieli. Tunsin tehneeni hyvän – vaikkakin hieman turhamaisen – ostoksen. Enpä arvannutkaan… Viikon kuluttua krysanteemit kukkivat yhtä terhakkoina kuin ostohetkellä. Kerrankin lupaus tuotteesta ei ollut pettänyt. Kun oli jälleen viikko vierähtänyt, kukat kukkivat yhä kuin viimeistä päivää. Paitsi että niiden viimeinen päivä ei näyttänyt tulevan koskaan.
Kun heräteostoksestani oli kulunut jo yli kolme viikkoa, kukat eivät olleet muuttuneet miksikään. Kyynisempi olisi epäillyt jo tekokukiksi. No myönnettäköön, hypistelin minäkin varsia ja lehtiä varmistuakseni, etteivät ne ole muovia. Jos olivat, kyseessä on pitkälle kehitetty tekokukkateknologia. Jonkinlainen keinotekoinen kapillaari-ilmiö on nimittäin sitten saatu aikaan, niin runsaasti ne vettä imivät.
Neljäs viikko oli jo pitkällä, kun muutaman kukinnon terälehtien reunat alkoivat hieman kellastua. Pari päivää annoin kimpun vielä sinnitellä, kunnes lopulta viime viikon lopulla päästin sen kärsimyksistään. Vielä roska-astiaan painuessaankin kukkavihko oli uhkeampi kuin moni suomalaisen marketin ämpärissä näkemäni.
Viikon olen nyt punninnut uuden kimpun ostoa, mutta vähän jännittää, jos edellinen olikin jokin friikki. Floristinen ihme, joka ei toistu. En ehkä kestäisi sitä pettymystä. Toisaalta Farnhamin kaltaisessa kaupungissa epävarmuus kukkakimpun eliniän pituudesta saattaa olla kuukauden suurin jännityksen aihe. Ja hyvä niin.
Kun viikko omassa kodissa oli takana, eikä kahvinkeitin ollut vielä löytänyt tietään tänne, päätin lämpimänä sunnuntaiaamuna kävellä parin korttelin päähän katsomaan, saisinko kupin kuumaa Starbucksista (joo joo, megaketjut on pahasta, mutta sunnuntaiaamuna Farnhamissa se on varmin vaihtoehto). Matkalla keksin poiketa myös lähikaupassa ostamassa The Sunday Times -sanomalehden, joka on niin massiivinen, että saisi päälle pudotessaan hengiltä vaikka pienen pupun.
Lehtihyllyn vieressä velloi leikkokukkien meri. Laskin pikaisesti mukaani kaappaamani kolikot ja totesin, että kahvi- ja lehtirahan jälkeen jäisi 3,15 puntaa kukkiin. Ainoa mahdollisuus oli kimppu pitkävartisia valkoisia leikkokrysanteemeja, jotka maksoivat 2,99. Punnitsin kimppua kädessäni, kun näin kääremuovissa laatutakuun: ”Guaranteed to last at least seven days”. Kaupat tuli. Alle kolmella punnalla kimppu pitkiä leikkokukkia viikoksi. Paholaiskahvilassa käytyäni palasin siis kotiin varsin tyytyväisenä, höyryävä kahvimuki kädessä ja lehtijätti ja kukkakimppu toisella käsivarrella.
Vaasin puutteessa panin kukat korkeaan lasiin ja keittiön pöydälle. Tulipa niistä hyvä mieli. Tunsin tehneeni hyvän – vaikkakin hieman turhamaisen – ostoksen. Enpä arvannutkaan… Viikon kuluttua krysanteemit kukkivat yhtä terhakkoina kuin ostohetkellä. Kerrankin lupaus tuotteesta ei ollut pettänyt. Kun oli jälleen viikko vierähtänyt, kukat kukkivat yhä kuin viimeistä päivää. Paitsi että niiden viimeinen päivä ei näyttänyt tulevan koskaan.
Kun heräteostoksestani oli kulunut jo yli kolme viikkoa, kukat eivät olleet muuttuneet miksikään. Kyynisempi olisi epäillyt jo tekokukiksi. No myönnettäköön, hypistelin minäkin varsia ja lehtiä varmistuakseni, etteivät ne ole muovia. Jos olivat, kyseessä on pitkälle kehitetty tekokukkateknologia. Jonkinlainen keinotekoinen kapillaari-ilmiö on nimittäin sitten saatu aikaan, niin runsaasti ne vettä imivät.
Neljäs viikko oli jo pitkällä, kun muutaman kukinnon terälehtien reunat alkoivat hieman kellastua. Pari päivää annoin kimpun vielä sinnitellä, kunnes lopulta viime viikon lopulla päästin sen kärsimyksistään. Vielä roska-astiaan painuessaankin kukkavihko oli uhkeampi kuin moni suomalaisen marketin ämpärissä näkemäni.
Viikon olen nyt punninnut uuden kimpun ostoa, mutta vähän jännittää, jos edellinen olikin jokin friikki. Floristinen ihme, joka ei toistu. En ehkä kestäisi sitä pettymystä. Toisaalta Farnhamin kaltaisessa kaupungissa epävarmuus kukkakimpun eliniän pituudesta saattaa olla kuukauden suurin jännityksen aihe. Ja hyvä niin.